Mitä olen viimeksi kuullut, niin kotiseudulla tarvotaan vielä lumessa. Täälläpäin maailmaa on taas kevät jo selkeästi tuloillaan. Viikon verran suurinpirtein ollut mittari kymmenen paremmalla puolella ja aurinkokin paistaa. Lehtisilmät kasvaa koko ajan ja veikkaan, että pian nähdään jo hiirenkorviakin.

Kävin hakemassa uuden näppäimistön ja jäin muutamaa pysäkkiä aikaisemmin ratikasta pois napatakseni muutaman kuvan eräästä mielestäni erittäin kauniista paikasta.

Olin partsilla aamutupakilla ja tulin siihen tulokseen, että jos mun kämpästä olisi samanlainen näkymä, en mäkään heti muuttaisi. Siis tällainen:

Sitten huomasin pöytään niitatun lapun ja muistin, mitä luin The Other Hand -kirjan päähenkilö sanoi koko maailmasta, jossa kaikki tappelee toisiaan vastaan, vaikka kaikki rakastavat U2:ta.

Kävin tänään Saksan puolella. Aattelin, että aurinko pysyy taivaalla ja saan maalattua teollisuusalueen melkein kauniiksi, mutta toisinpa kävi. Ei se mitään, otin silti kuvia!

Meillähän on se ihanuus täällä, että yhdessä kohtaa kolmen maan rajan kohtaavat. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, se kohta on tuo harmaa pylväs tuossa. Itse en koskaan ole käynyt sitä koskettamassa tai edes katsomassa. Mulla on vielä monta vuotta aikaa tehdä kaikki turistijutut.

Noi kerrostalot olis sitten ranskaa.

Sveitsiläistä teollisuusaluetta.

 Tääkin kai. Heti noiden kartioiden jälkee on Saksan raja!

Laatu ei kauheasti huippaa, mutta ainakin kaivoin kameran esille. Ärsytti, kun sade tuoksui jo ilmassa ja tuuli oli niin voimakas, että kädet tahtoi täristä kuvia ottaessa.

No mut siis, miksi ylipäänsä lähdin Saksaan?

Kun eihän mun sijainnista saa mitään edes etäisesti lakritsia muistuttavaa, salmiakista nyt puhumattakaan ja makukokikset parantaa päivän kuin päivän.

Tarkoituksenani on siis motivoida itseäni kuljettamaan kameraa mukana ja rohkeasti napsia kuvia, kun siltä tuntuu. Liian monesti käy niin, että mietin, kuinka olisi ollut hienoa, jos olis kamera ollut mukana. Lisäksi mulla on nolo ongelma: luulen kerääväni kauheasti huomiota, jos yhtäkkiä otan kameran esiin ja annan palaa. Ensinnäkin, mitä sen on väliä ja toiseksi en oikein ymmärrä, miksi siihen kukaan mitään huomiota kiinnittäis. Joten opettelen, opettelen, opettelen. Luultavasti kuvaustaidotkin paranee :)

Esittelen kaupunkini lempipaikkoja ja näkymiä ensimmäisessä postauksessa. En kaikkia, mutta esimakua. Jotta ois kivempi, niin olin ulkosalla pimeässä. No mut, asiaan:

Näköalaa!

Mieletön polkupyöräteline.

Näytti mun mielestä hauskalta.

Huomiotani kai yritettiin kinnittää, kun mulla on neljä otosta, jossa joku tuosta ryhmästä huitoo ja heiluttaa. Huomasin vasta, kun laskin kameran kaulalle roikkumaan ja ne tuijotti.

Huomatkaa ostoskärryt! :)

Eikä mulla kai muuta tähän hätään, kiitos ja hyvää yötä. :)